Ei COVID-19 vaan CORDYCEPS-03. (Eli arvioni sarjan The Last of Us 1. kaudesta)

2010-luvulla zombi-apokalypsi-trendi oli voimissaan The Walking Dead -sarjan kovimman suosiohuipun myötä ja alusta olikin siten hyvin pedattu vuonna 2013 ilmestyneelle Naughty Dogin The Last of Us -pelille. Vaikka peliteollisuudessa zombiteema oli käsitelty lukuisilla tavoilla jo aikaisemmin mm. Left for Dead- ja Resident Evil -pelisarjojen myötä, onnistui The Last of Us tekemään kuitenkin jotain poikkeuksellista upealla tarinankerronnallaan ja karistamaan ennalta-arvattavuuden ja kliseisyyden seitit pölyttyneen teeman päältä. Tosin teknisesti ottaenhan kyseessä ei ole zombieteema sillä niiden virkaa pelissä toimittavat kuolevaiset infektoituneet. Tai näin ainakin minulle somessa huomautettiin, kun pelisarjan kyseiseen teemaan liitin. Olen itse pelannut The Last of Usin useamman kerran läpi, sekä myös sen jatko-osan ja kun kuulin, että näin vahvasti tarinankerronnallisen ja elokuvallisen pelin pohjalta lähdetään tekemään televisiosarjaa, olin hämmentynyt ja vähän skeptinenkin siitä, miten sisältö ensinnäkin saadaan muunnettua sellaiseen muotoon ja toisekseen siitä, pystyykö sarja tuomaan mitään uutta jo valmiiksi upeaan tarinaan. Toivoa tähän toi kuitenkin kun kuulin, että sarjan ovat luoneet ja käsikirjoittaneet loistavan Chernobyl-sarjan luoja Craig Mazin ja itse alkuperäispelin toinen käsikirjoittaja Neil Druckmann. Eilen ilmestyi sarjan ensimmäisen kauden viimeinen jakso, joten nyt lienee otollinen aika arvioida The Last of Usin (2023) ensimmäinen kausi kokonaisuudessaan. Kuten tähänkin asti, arvostelu on spoilerivapaa, vaikka pelisarja on toki ehtinyt pidemmän aikaa vaikuttaakin.

Vuonna 2023 maailma on mennyt melko kokonaisvaltaisen juhlallisesti perseelleen. Mutatoituneen Cordyceps-sienen aiheuttama pandemia on tehnyt suuresta osasta maailman ihmisiä aivottomia, väkivaltaisia ja toisiin ihmisiin tautia puremalla levittäviä infektoituneita (käytännössä siis zombeja, sama se mitä minulle somessa väitettiin). Ympäri maailmaa on perustettu ihmisille asuinpaikoiksi karanteenialueita (QZ), joita valvoo fasistinen Liittovaltion katastrofivalmiuksien virasto (FEDRA). Bostonin QZ:llä asuu tyttärensä pandemian alkaessa menettämisestä katkeroitunut salakuljettaja Joel (Pedro Pascal), jonka ainut motiivi elämässä on selviytyä keinoista riippumatta. FEDRAn fasistisuutta vastustaa anarkistinen vastarintaliike Tulikärpäset. Erinäisten tapahtumien myötä Joel ottaa vastentahtoisesti vastaan Tulikärpäsiltä toimeksiannon salakuljettaa vanhempansa menettäneen, rääväsuisen ja menetysten kovettaman 14-vuotiaan Ellien (Bella Ramsey) Tulikärpästen tukikohtaan. Tämä lyhyt matka venyy lopulta useamman osavaltion laajuiseksi ja katsoja saa seurata Joelin ja Ellien, kahden paljon menettäneen ihmisen suhteen kehittymistä, kun he matkustavat halki infektoituneiden pesittämän USA:n kohdaten pandemian raatelemia ihmiskohtaloita.

Sarja noudattaa lähdemateriaalia tapahtumien kulussa hyvin tarkasti, jopa niin pitkälle viedysti, että osa kohtausten dialogista tapahtuu ihan sanasta sanaan pelin kanssa. Koska alkuperäisen pelin tarina on niin poikkeuksellisen upea, on tämä sisältöön ensi kertaa tutustuvalle katsojalle todella hyvä ratkaisu, koska se mahdollistaa pelin erinomaisen juonen läpielämisen myös niille, jotka eivät niinkään videopeleistä piittaa. Pelin tarinan jo tarkasti tunteville tapahtumat eivät kuitenkaan ole niin yllättäviä ja tämä voisi osoittautua ongelmaksi, ellei sarja olisi rakennettu niin onnistuneesti. Lyhyistä kohtaamisista on venytetty kokonaisia jaksoja, jotka paitsi antavat myös tarinan tunteville paljon mielenkiintoista lisäsisältöä ja kontekstia pelissä vain lyhyesti esiintyville hahmoille, rakentavat myös paljon laajempaa kuvaa tuhoisan pandemian vaikutuksista ihmiskohtaloille. Sarja siis tasapainottelee Joelin ja Ellien matkan ja sen mukanaan tuoman suhteen kehittymisen sekä näiden traagisten ihmiskohtaloiden seuraamisen välillä ja onnistuu siinä tahdituksen kannalta loistavasti. Sivuhahmot on rakennettu mielenkiintoisiksi ja moniulotteisiksi, eikä niihin käytetty painoarvo vie vähääkään liikaa huomiota pois olennaisilta päätapahtumilta vaan päinvastoin ne tukevat onnistuneesti sarjan tuottamaa kokonaiskuvaa pandemian kuihduttamasta maailmasta. Ehkä vaikuttavin näistä on Henryn (Lamar Johnson) ja Samin (Keivonn Montreal Woodard) tarina, mutta mielestäni paljon epäasiallisista syistä kritiikkiä saanut kahden miehen, Billin (Nick Offerman) ja Frankin (Murray Bartlett) rakkaustarinaa kuvaava jaksokin oli ihan onnistunut, joskaan ei välttämättä suosikkini. Kahden miehen suhteen kuvaamista epäasiallisesti kritisoiville tiedoksi muuten myös, että hahmojen homoseksuaalisuudella on pohja myös pelissä, eikä sitä ole varta vasten sarjaa varten luotu. Näiden asioiden ohella sarja käsittelee myös hieman valtiollista näkökulmaa siinä, miten toimittiin, kun mutatoitunut Cordyceps-sieni havaittiin ensin ja tästä olisin ehdottomasti toivonut lisää sisältöä, sillä se oli pelin tunteville ensinnäkin täysin uusi näkökulma, mutta lisäksi myös yleisesti hyvin mielenkiintoinen. Harmillista, että teeman käsittely jäi lopulta melko lyhyeksi, yhden jakson alkuosuudeksi.

Alkuperäisen pelin tarina ja viehätys nojaa hyvin paljon Joelin ja Ellien hahmoihin ja suhteen kehittymiseen ja sen onnistuminen oli loistavan käsikirjoituksen ohella myös hyvin paljon Troy Bakerin ja Ashley Johnsonin ääninäyttelyn tulosta. Oli siis elintärkeää sarjan onnistumiselle, että Joelin ja Ellien roolittaminen onnistuu ja on myönnettävä, ettei paljon olisi paremmin voinut mennä. Pedro Pascalin ja Bella Ramseyn kemia on käsinkosketeltavan aitoa ja kummankin versiot hahmoista noudattelevat alkuperäisen roolisuorituksen suuntaviivoja, mutta jotenkin onnistuvat kuitenkin tekemään omat versionsa. Pascal on Joelina tylympi ja jurompi, kuin Baker, mutta kovan kuoren alta paistaa kuitenkin läpitunkevasti tuska ja kaipuu jonkin merkityksellisen tuntemiseksi jälleen. Bella Ramseyn Elliessä puolestaan korostuu ehkä vieläkin enemmän koetut menetykset ja näennäisen itsenäisyyden alta paljastuva epätoivoinen halu löytää ihminen, keneen turvautua. Hahmot ovat samankaltaisia, mutta tuntuvat kuitenkin tuoreilta ja erityisesti kun pelin tarinan tuntee, on näiden tulkintojen ja niiden välisen suhteen kehittymisen seuraaminen yksi sarjan suurimpia mielenkiinnon ammentamisen lähteitä. Muut roolisuoritukset ovat pääsääntöisesti toimivia, mutta Joelin veljen Tommyn (Gabriel Luna) tulkinta oli sarjassa ehkä hieman vaisumpi, kuin mitä pelissä Jeffrey Piercen, joskaan en sitäkään huonoksi nimeäisi. Lisäksi Ellien parhaan ystävän Rileyn (Storm Reid) tulkinnasta en erityisemmin pitänyt. Hahmo tuntui vähän pinnalliselta ja etäiseltä ja koko Left Behind -jakso oli minusta muutenkin ehkä sarjan heikoin sen laahaavan tapahtumien kulun vuoksi. Tämä voi tosin johtua siitäkin, etten ole sen lähdemateriaalina toimivan Left Behind -lisäosankaan suurin fani ja yleisesti muuten hyvää sarjaa se ei latista kuitenkaan juurikaan.

Yleisesti ottaen The Last of Us -televisiosarja on ehkä onnistuneimpia videopeliadaptaatioita koskaan. Se tuo alkuperäispelin upean tarinan täydellisesti sarjamuotoon tarjoten ensikertalaisille upean ja yllätyksiä täynnä olevan elämyksen samalla tuoden jo tarinan tunteville mielenkiintoista lisämateriaalia ja hahmoille kontekstia. Kokonaisuuden esittäminen pandemian traagisten ihmiskohtaloiden sarjana tukien päätarinaa Joelin ja Ellien matkasta on erittäin toimiva ratkaisu ja tunnepitoisessa tarinassa tuntuu halki sarjan sama tunnelma, mikä vallitsee pelissäkin. Halki sarjan katsoja voi tunnistaa pelin musiikkeja ja tapahtumapaikkoja ja fan serviceä on saatu mukaan mainittujen dialogin yhdenkaltaisuuksien lisäksi myös pelin ääninäyttelijöiden sivurooleilla. Sarja on äärimmäisen uskollinen lähdemateriaalilleen ja se onnistuu tuoreella tulkinnalla ja loistavilla roolisuorituksilla sisällyttämään itseensä kaiken Joelin ja Ellien välisestä suhteesta, mikä teki alkuperäispelistä niin tunnepitoisen, mutta silti tekemään sen omalla, erityislaatuisella tavallaan. Toiselle tuotantokaudelle on jo annettu tuotantoyhtiöltä vihreää valoa ja jos se perustuu pelin jatko-osaan, niin kuin on perusteltua olettaa, olen hieman skeptinen tämän kauden onnistumisen toistamisen suhteen. Vaikka The Last of Us Part II on pelinä myös loistava, ei se tarinallisesti päässyt täysin ensimmäisen pelin tasolle ja lisäksi se voi olla hankalampi tiivistää sarjamuotoon merkittävästi pidemmän kestonsa vuoksi. Tämä kausi antaa kuitenkin paljon toivoa senkin onnistumiselle, sillä tätä ei oltaisi paljoa paremmin toteuttaa.

★★★★★